Kun parin vuoden tauon jälkeen menet farkkukauppaan, tunnet itsesi todella vanhaksi. Myyjä hakee sinulle farkkuja sovitettavaksi ja yrität niitä epätoivoisesti kiskoa jalkaan. Housut juuttuvat jo pohkeeseen ja näytät kireältä makkaralta tai niin kuin sinulla olisi jalassa legginssit ilman hametta. Kun katselet itseäsi epätoivoisena peilistä nuori myyjä kertoo takanasi kuinka farkut istuvat hänen mukaansa hyvin. Siinä yrität sitten hienovaraisesti kysyä, näitäkö ihmiset nykyään ostavat ja että olenkohan tällaisiin vähän liian vanha, myyjä vain naurahtaa, että et tietenkään ole. Ja ne farkut kuulemma kestävät ainakin 20 vuotta, ovat niin hyvää materiaalia. Kehtaakohan Jesse liikkua 55-vuotiaan äitinsä kanssa, jolla on nämä farkut jalassa...? Joo, ostin ne ja liikkeestä ulos tullessani katselin huvikseni ympärilleni ja huomasin, että kaikilla alle 30-vuotiailla oli jalassaan juuri sellaiset…

Inhoan autojen takapenkkejä! Olen istunut viimeiset 15kk auton takapenkillä kaivellen vuorotellen uusia leluja kassista, laulaen, vihellellen, öristen, irvistellen ja keräillen lenteleviä tuttipulloja ja tutteja ympäristöstä. Pari viikkoa sitten keksin uuden jutun. Syömiset! Yksi nakki oikeuttaa äidin lähes puolen tunnin lukusessioon, juuston tai kinkun pala parin minuutin, rusinat antavat hetken tai koko rasian kanssa n. puoli tuntia. Tuttipullo ja 2 desin maito antaa parikymmentä minuuttia. Älkää kuitenkaan kokeilko tätä kotona. Eilen Jesse parkui onnettomana Oltermannin perään, leivät eivät enää maistu ja Ikeallakin kelpaavat ainoastaan ne kuuluisat lihapullat.
 
Hemmetin polttaraiset! Raadoin eilen monta tuntia pellolla repien näitä kaksimetrisiä paholaisia vadelmapensaista. Nyt tajuan miksi luomuruoat ovat niin kalliita. Kaikki tavalliset viljelivät kävelevät peltojaan myrkkyruiskut kädessään ja keräävät naureskellen satonsa rikkaruohottomilta pelloiltaan. Eilen kuitenkin nautittiin ensimmäiset itsekylvetyt perunat! Ja kesäkurpitsat tunkevat kasvihuoneesta jo ulos…
 
Päästiin ensimmäisille treffeille 15 kuukauteen kahdestaan. Muutamat edelliset treffit on hyötykäytetty rautakaupoissa kiertelyyn. Pyöräilimme kyläteatteriin katsomaan parin tunnin näytöstä, jonka jälkeen oli tietenkin mieletön kiire ”pelastamaan” poikaa, joka oli viihtynyt mummollaan äärettömän hyvin.
 
Löysin juuri minulle tehdyn työpaikan! Hain sitä heti ennen kuin ehtisin katumaan hakemista. Miten ihmeessä raaskin päästää irti pienestä? Vaikka rakastaa töitään, rakastaa enemmän perhettään, eikä tiedä, miten voisi tehdä kumpaakin samaan aikaan. Jos olen jumissa pääkaupungissa, miten ihmeessä voin samaan aikaan hoitaa marjatilaa täällä? Jos jään kotiin, kuka kumma palkkaa vielä tyyppiä vanhentuvine tietoineen töihin? Kenen rahoilla ostetaan Jesselle kaikki ne kivat paidat? Apua, jos oikeasti pääsen työhaastatteluun, joudun pikapikaa matkustamaan Vantaalle, ahtautumaan joihinkin suoriin housuihin (jotka eivät varmaankaan edelleenkään mahdu edes päälle, vai kokeilisinko niitä uusia farkkujaJ ) ja kauluspaitaan, joudun siistimään kulmakarvani ja miettimään tosissani, miten saan myytyä oman sekopäisen luonteeni asialliseen hommaan. Niin, olen juuri se, jonka edellinen videotuotos laitettiin esityskieltoon...