Oikeasti tämä mun työ on jännää. Olin viime viikolla taas kehittämässä. Homma menee kuta kuinkin aina niin, että aloitan puhumalla palvelurakenteen muutoksesta, projektista ja kehitettävästä aiheesta muutaman tutkimuksiin pohjautuvan dian. Sitten organisaation edustaja kertoo, mitä käytännössä heillä aletaan tehdä ja mitä ollaan suunniteltu. Sitten saamme sen valtavan vastalauseryöpyn, jossa a) hommaan ei ole aikaa b) ei ole rahaa, tarvikkeita eikä työntekijöitä ja c) nyt on huono hetki kehittää yhtään mitään. Sitten organisaation edustaja puolustautuu, perustelee ja tukeutuu valtakunnallisiin linjauksiin. Sitten minä vetoan tutkimuksiin, käytännön pakkoon ja kerron, miten muualla on onnistuttu ihan samassa asiassa. Lopputulema on se, että kaikki miettivät, että tässä voisi vaikka olla jakamassa postia tai vaikka eläkkeellä.

 

Kävin sikaflunssapiikillä elämäni ensimmäistä kertaa. Kaksi minuuttia ja ulos. Ei ainakaan voi moittia Jyväskylän järjestelmää tehottomuudesta. Tietty jos olisin laittanut puseron takaisin käytävässä, oltaisiin päästy minuuttiin…Vasen käsi toimi heikosti koko loppuviikon, yöunet olivat hukassa ja päätä särki, mutta siinä kaikki.

 

Meidän maaseutu-unelma nytkähti piirun verran. Vanhemmat ehkä myyvät peltotilkun jos pellot vuokrannut maajussi suostuu ja jos siskoilla ei ole mitään sitä vastaan. Sitten seuraava jos olisi kauppakirjat, hinnanmääritys, tontin kaavoitus, rakennuspiirrustukset, elinkeinosuunnitelmat ym. ym. Ja jonkun pitäisi vielä osata rakentaa…tai ostaa jonkun työpanos. Sitten vain keväällä ideoimaan, mitä maahan laitetaan…Ainakin porkkanaa, lehtisalaattia, kesäkurpitsaa, sipulia, tomaattia, kurkkua, mansikkaa, perunaa…Ei kai se nyt niin hassulta kuulosta, että pohjanmaalla on maaseutuvilla, jossa ollaan kesät, joulut ja lomaviikot. Talvella tehdään puoli vuotta kaupungissa töitä. Ja yksi kuukausi matkustellaan jossain päin maailmaa…Kun vielä löytäisi sen kaupunkityöpaikan, jossa voisi olla hyvällä palkalla vain puoli vuotta kerrallaan…Ja joku suostuisi ostamaan niitä maataloustuotteita kesäisin…

 

Työpaikalla käytiin keskustelua, miten tähän masentavaan syksyyn saataisiin väriä. Kollega oli sitä mieltä, että jos naiset toteuttaisivat heidän miestensä toiveita, omakin elämä muuttuisi paremmaksi. Toinen kollega lojui hotellihuoneen kylpyammeessa. Kolmas leipoi. Kukaan ei innostunut SexHibition-messuista tai latex-housuista. Neljäs kollega mietti, eikö sosiaalialan ihmisten pitäisi olla ennakkoluulottomia tällaisille asioille. Pitäisikö? Aina välillä miettii myös onko itsekin so last season. Luoja tietää, missä meidänkin käsiraudat nykyään ovat tai ne 20 toimimatonta muuta lelua.

 

Törmäsin kadulla viime viikolla vanhaan mieheen, joka halusi haukkua Jyväskylän kaupunkisuunnittelua ja kertoa kadun historiaa. Kun kuuntelin iäkästä miestä 10 minuuttia olin vakuuttunut siitä, että kunnaninsinöörit ovat pahoja ja että yksilön oikeuksia poljetaan. Voisinko minä oikeasti 80-vuotiaana seistä kadun varressa vaahtoamassa elämän vääryyksiä kanssaihmisille? Vai sulkisinko silmät kaikelta tältä pahalta ympärillä ja makaisin vaikkapa siellä riippukeinussa aurinkoisen taivaan alla?