Joo, joo Petri. Sinä olet saanut syntymälahjaksi sen sisäisen rauhan ja minä varmaan sen sisäisen tulipalon. Jotenkin tuntuu, että jos/kun se liekki hiipuu, sitä onkin sitten jossain syvädepressiotilassa peiton alla loppuelämän. Eikä silloin ainakaan muuteta maailmaa...Kiitos Tiina värssystä! Tuo laihdutus-lihomis -homma oli enemmän kyynistä heittoa itselle, kun ei kykene hallitsemaan omaa elämäänsä eikä aikaansa yhtään.

Ja sitten niistä asuntohaaveista. Ei ole jaksettu katsella kuukauteen yhtään asuntoa saati sitten maatilaa. Vaihdettiin talounelma asuntoautoon, koska autoa on kuitenkin helpompi siirtää kuin asuntoa. Löytyisi Järvenpäästä, 27 000 euroa. Olen aina inhonnut asuntovaunuja ja -autoja. Nyt jotenkin haaveissa sellainen, johon voisi pakata puoleksi vuodeksi elämänsä ja lähteä kiertämään Eurooppaa. Ostin myös kaksi sisustuslehteä ja suunnittelin viikonloppuna Vantaan kylppäriin uusia laattoja. Tuijotettiin Terrassa laattoja ja löysin ne just meidän. Ajattelin maalata myös työhuoneen uusiksi. Joku Mikkihiiri tai Wagner koristamaan tylsää seinää.

Olen tavannut tällä viikolla kaksi täysin huumorintajutonta ihmistä pitkästä aikaa. Toiselle erehdyin haukkumaan Joensuuta, eikä ymmärtänyt. Toinen ei ymmärtänyt meidän videotaidetta. Kaiken lisäksi yritin sille ensimmäiselle viedä toisen kaverin muistitikkua. Olikin Timo eikä Kari. No Kari ei huolinut, sanoi sen olevan Heidin. Laitoin "Heidin" tikun omaan laukkuun, kunnes huomasin pöllineeni Karin tikun. Annelin videoesitys kaatoi koneen pari minuuttia ennen seminaarin alkua. Timo ei enää puhunut mitään. Mutta Kari näytti ihan Richard Gereltä! Ehkä vähän vanha, mutta kuitenkin.

Mikä tuota unelmien poikamiestä vaivaa? Eikös normaali kaveri olisi jo nykinyt neitien bikinit tiehensä ja ryypännyt ja stripannut uima-altaalla? Työntänyt ruusut housuihin ja levittänyt hiekkaa sänkyihin...Mutta ehkä ensi viikolla.

Arvatkaa kenellä on syysloma? Täysi viikko aikaa shoppailla, lorvia ja nauttia maalaismaisemista. Ehkä pääsen kotitalon terassille saunan jälkeen kuuntelemaan hiljaisuutta. Ehkä Jumboon etsimään täydellisiä kenkiä. Ehkä lainaan taas kasan elämäntapaoppaita. Mutta sitä ennen seitsemän aamuheräämistä ja seitsemän pitkää päivää.