Erityinen kiitos kommenteistasi Tira! 72-v on nuori ikä toteuttaa vielä unelmiaan…On ne vahvat juuret… ja siivet voi kasvattaa halutessaan itse ja olla suostumatta siihen kaavamaiseen ja passiiviseen vanhuskuvaan, mitä yhteiskunta ja kanssaihmiset meille yrittää tarjota. Minä en ainakaan halua laulaa Kultaista nuoruutta vanhana geriatrisessa tuolissa, vaan ennemminkin jotain sommartiden hej hej…ja elää omaa elämää kaukana laitoksista…Tsemppiä ja onnellisia päiviä sinulle!

 

Viime viikko oli täynnä uusia kokemuksia. Itävalta, vaellukset, uudet kylät, kaupungit, ruoat, maisemat. Ehkä ensimmäisenä päivänä ei olisi kannattanut vaeltaa yli seitsemää tuntia, saada matkakumppanini polvea rikottua ja omia lihaksia mielenkiintoiseen tilaan. Toisaalta sitten sai hyvällä omallatunnolla juoda pussikaljaa kaupungin puistossa…Karmeimmat kokemukset liittyivät Itävallan ruokakulttuuriin. Ei enää koskaan puolihoitoa!!! Olet jumissa sen sipulikeittosi kanssa, jossa on iso valkoinen pallo. Rakas mieheni kutsui niitä spermapalloiksi…Niitä palloja oli alkuruoissa, pääruoissa ja jälkiruoissa…

 

Kun istut siinä hississä korkealla matkalla vielä korkeammalle, hymyilet, olet innoissasi. Perillä näet ne huikaisevat maisemat, vuoret, järvet ja kukkulat. Mitäs sitten? Tyhjää. Matkanteko on kuin satunnaisia orgasmeja, joiden muisto hälvenee heti alamäessä.

 

Siihen planiin, josta puhuin viime blogissa. Tonttia ei ole, vakituista työtä ei ole, mies asuu 300km:n päässä, olen koiralle allerginen, otollisia vauvantekopäiviä on vain kerran kuussa, syksy on tulossa, eikä pihalla voisi ottaa aurinkoa sen rakkaan sekarotuisen piskin kanssa. Poreamme ei ole ekologista ja liika haaveilu muutenkin saa oikean elämän tuntumaan haalealta. Miksi en voisi unelmoida vain kynttiläilloista, Amarillon hampurilaisista tai yksinäisistä illoista Sammonkadun kaksiossa?

 

Ryhdistäydyin ja selasin kansalaisopiston ohjelmaa. Teatterikerhoa, maalauspiiriä, kirjoittajakerhoa, valokuvauskerhoa, joogaa…Jos menisin niihin kaikkiin syksyllä. Olen tosin tainnut kokeilla niistä kaikkea. Ystäväni Mantu muistutti juuri minua Raudaskylän näytelmäkerhokokeilusta. Kerho oli täynnä tylsiä tyyppejä, jotka halusivat tehdä Tuhkimo-näytelmän lapsille. En saanut edes Tuhkimon roolia, minulle ei sallittu luovaa vapautta syödä hiiriä tms. ja häivyin sieltä…Toisen kerran kokeilin näytelmäkerhoa Oulaisissa ystäväni Tanjan kanssa. Sielläkin meihin suhtauduttiin kriittisesti, näytelmä oli tylsä, ohjaaja oli tylsä ja niimpä jätimme näytelmän yhteen kertaan. Lukioaikana vedin itse näytelmäkerhoja lapsille ja nuorille ystäväni Sannan kanssa. Näin jälkeenpäin mietin, mitähän traumoja lapset siitä saivat. Muistan vain kun sidoin kaikki paalinaruilla jaloista ja käsistä yhteen, käveltiin Kannuksen kaupungilla, laulettiin marssilauluja ja spreijattiin lakanoita.

 

Kirjoittajakerhossa istuin Oulaisissa yhdessä muiden eläkeläisten kanssa. En tajunnut niistä muiden runoista yhtään mitään. Tein oman kirjoitukseni Reginan naisten unelmiin. Ystäväni Tuomas kehui kirjoitelmaani täydeksi roskaksi. En kyllä saanut siitä Reginalta rahaakaan. Lopetin kirjallisuuskerhon muutamaan kertaan. Taidekerhossa kävin yläasteella vuoden ystäväni Helin kanssa. Seistiin siellä tinnerin katkussa ja tehtiin taidetta. Ohjaaja asetteli tarjottimelle pulloja ja hedelmiä ja meidän olisi pitänyt maalata ne. Naapurin setä maalasi samaan aikaan jotain pervoa alastonkuvaa.

Joogassa kävin eka kerran ystäväni Katin kanssa Seinäjoella. Outoja asentoja ja liian pitkään. Lopetimme yhteen kertaan. Toisen kerran Jyväskylässä ystäväni Tanjan kanssa Satsilla. Liian hidasta minulle. Kolmannen kerran työkamuni Hannan kanssa nyt keväällä. Ohjaaja lähestyi aina takaa, korjasi takapuoltani, toisteli sisään ulos –mantraa, enkä missään vaiheessa oppinut ainuttakaan liikettä oikein. Valokuvaus taitaa olla ainut näistä jota en olisi kokeillut…Ehkä nähdään sitten siellä.

 

Nyt lähden mehtään tehdäkseni elämäni ensimmäistä kertaa kaupan piirakkapohjasta kuningatarpiirakan ja ollakseni edes kerran kunnollinen vaimo...