Jos elämä olisi vain tasaista viivaa, kaikki olisi helppoa. Jos olisi se ”ihan sama” – tai EVVK –tyyppi, ei ainakaan odottaisi mitään. Elämä olisi tasaista ja selkeää. Vähän niin kuin se koulun ruokalista, aina tiedossa, eikä koskaan mitään uutta.

En ole hymyillyt töissä ainakaan kuukauteen. Ei ole ollut mitään syytä. Kahvilla ei käy enää kukaan, siellä ei ylipäätään ole enää ketään. Ja ne muutama, jotka ovat, tekevät töitä tai eivät ainakaan poistu huoneesta. Tänä aamuna raahasin taas painavaa läppäriä ja muuta paperirojua työmaalle tympääntyneenä viikonlopun loppumisesta. Ohitin roskienlakaisijan, joka pimeässä –1 kelissä sillä haravannäköisellä tavoitteli muutamia karkkipapereita kadulta. Mietin, mitä tarkoitustahan kaveri kokee elämässään? Vai kokeeko mitään? Riittääkö lopulta vain se, että tekee jotain ja saa siitä rahaa?

 Lauantai-iltana heräsin ajatukseen, että taidan elää elämäni onnellisinta aikaa. Viimeiset kymmenen vuotta on saanut haahuilla pitkin Suomea, tutustua uusiin ihmisiin, olla mielenkiintoisissa projekteissa, matkustella maailmalla ja tehdä ylipäätään ihan mitä vain on ikinä halunnut. Miljoonittain hyviä hetkiä, joista maanantaiaamuna ei muista yhtäkään.

Lauantaina katseltiin taas talounelmia. Kun toinen haluaisi yläkerran ja sata huonetta, ja toinen jumalattoman ison porealtaan ulos ja sisään, on vaikea löytää talotehtailta haluamaansa. Kun kustannuksia tarpeeksi laskee, yläkerta muuttuu pelkäksi alakerraksi ja iso poreammekin tavalliseksi kylpyammeeksi. Mihin sitten laitat ne kaikki lapset ja koirat kylpemään? Unelmat yksi kerrallaan vaihtuvat bulkkitaloon ja alkaa tuntua ihan samalta, vaikka asuisi kerrostalossa loppuiän tai matkustelisi talorahoilla sinne tänne.

Meidän uusi kylppäri on ihana. Parasta ovat valot. Minulla ei ole koskaan eläissäni ollut kylpyhuoneessa tunnelmavaloja. Nyt kun katselee itseään hämyisessä kynttilävalossa peilistä näkee vain sen minkä haluaa. Muuttuisikohan elämä kaikkialla paremmaksi, jos ihmisten valot vähennettäisiin neljäsosaan? Kukaan ei voisi tehdä ilta-aikaan töitä, kaikki näyttäisivät kauniilta, autoilla ei voisi ajaa ollenkaan pimeään aikaan, olisi pakko vain istuskella joukolla pirtin perällä ja viettää laatuaikaa ilman tekemistä…Hetken olin jo viemässä ihmisiltä sähköjäkin pois, mutta jätetään ainakin keskuslämmitys…

 Katsottiin viikonloppuna Lukija-leffa. Olen jotenkin vakuuttunut siitä, ettei ihmistyyppi ole sieltä natsi-Saksan ajoilta mihinkään muuttunut. Ihmiset vain tekisivät työtään oli se sitten tuhkauunien putsaus, keskitysleiriin ohjaaminen, kammioon sulkeminen tai mitä tahansa. Kun vastuuta jaetaan tarpeeksi, se katoaa.