Kaikkihan meistä tietävät sen keski-ikäisen naisen prototyypin pyöräilemässä marketista väsyneenä mekastava muksu tarakalla, ostoskassi ja Libero-vaipat sarvissa heiluen. Minäkin ostin sellaisen turvaistuimen. Kesti ainakin tunnin saada moinen hökötys pyörään, (=mieheltä, minulta olisi kestänyt päivän…) joten sitä ei todellakaan siitä enää irti saa. Kokeilin elämäni ensimmäistä kertaa pyörä-äitinä olemista. Luoja paratkoon onko siitä nuoruudesta enää jäljellä mitään???
Kokeilin myös uutta osteopaattia, joka ehkä korjaisi elämän romuttaman polveni. Tunnin niksauttelun, hieronnan ja tutkimisen jälkeen päädyttiin korjaamaan pelkkää selkää. Polven korjaaminen kuuluu kuulemma ortopedille. Osteopaatti ihmetteli niskalihasten kireyttä. Kiitos vain katonrajassa roikkuvan television, jonka tuleva insinööripoikani sai säädettyä katonrajaan.
Täällä maalla joutuu opettelemaan uudelleen small talkin alkeita. Olen muutaman päivän sisällä keskustellut mm. säästä, ruohon leikkuusta, ylioppilasjuhlista, pyöräilystä, eturauhasen höyläämisestä, hallitusneuvotteluista ja lapsen teosta. Naapurimme mielestä meidän mökki on niin iso, että voi aloittaa heti lastenteon…Mitäpä siihen sitten osaa yhtäkkiä sanoa? ”Teidän talo on niin iso, että tullaan joku kerta teille ’yrittämään’…”