Kati: hierojani on koulutettu ammattilainen ja niin kauan kun hänen kätensä ovat siellä missä pitääkin ja puheet kuta kuinkin asialliset, ei häntä ole syytä vaihtaa. Ehkä hän on vain voittanut lotossa ja haluaa elämäntyökseen lievittää rouvien lihaskireyksiäJ Tiina: ehkä mä menen vielä johonkin kokkikurssille tai liityn Marttoihin eli ei syytä huoleen. Viimeistään siellä pohjanmaalla mä opettelen tekeen hyviä keittoja niistä oman maan antimista, tuutte sitten Onnin kanssa testaamaan…Toistaiseksi on pakko ottaa purkista vitamiinit…

 

Kuinkahan paljon keskivertoihmiseltä menee työajasta johonkin muuhun kuin oikeaan työhön? Tein perjantaina töitä neljä tuntia. Sitä varten istuin junavälit Kuopioon ja takaisin, hengasin Sokoksella ja rautatieasemalla, söin säkillisen karkkia ja join litran limsaa. No hoidin kyllä yhden työpuhelun Sokoksen naistenvaateosastolla, kunnes vihainen shoppaaja veti villapuseron kalenterini alta pois. Sen lisäksi lähetin pari sähköpostia rautatieaseman kahvilasta. Niin ja keksin yhden uuden innovaation tuijottaessani masentavaa Pieksämäen asemaa.

 

Mietin, että voisin kirjoittaa kokonaisen romaanin tästä kahdeksan vuoden kehittämisrupeamasta. Toki sitä ei varmaan kukaan lukisi, mutta jäisipä jälkipolville muistoksi, että mummo söi kanapaninia Kuopion Sokoksen kahvilassa ja mietti, että miltähän tuntuisi tehdä välillä oikeaa työtä.

 

Kävin kuuntelemassa aloittelevan teknologiafirman tuotekehittelyä. Miten kamalaa olikaan kuunnella, että joku tekee taas sitä samaa, mitä kaikki muutkin. Ja samaan aikaan meillä ei ole juuri turvarannekkeen jälkeen keksitty mitään järkevää teknistä innovaatiota vanhustenhuoltoon. Ongelmana on a) tuotteet eivät tuo lisäarvoa vanhustyöhön, b) ne ovat liian kalliita, c) liian hankalia ja aikaavieviä käyttää, d) niiden toimintavalmiuteen tai tuotetukeen ei voi luottaa tai e) ne on kohdennettu jollekin ihan eri ryhmälle kuin huonokuntoisille vanhuksille. Keksikää pliis se kotihoitorobotti siihen mennessä, kun minä tulen vanhaksi!!!

 

Käytiin huvilakaupoilla. Ensimmäistä kertaa näin sukulaismiehen täysissä hengen ja sielun voimissa. Yleensä olen nähnyt hänet itkemässä, huutamassa, laulamassa tai muuten vain ottamassa kontaktia jumalaansa. Nyt hän täysin selväjärkisenä esitteli meille taloja ja huviloita, puhui kustannuksista, rakenteista, perustuksista ja kaikesta muusta kuin taivaspaikasta.

 

Tein pipareita ihan omatekoisesta taikinasta. Kaikki sujui hyvin kuorrutukseen asti. Tiskiensäästömielessä tungin tomusokerit ja veden minigrip-pussiin, joka sitten levisi jossain vaiheessa käsiin. Sitten lapoin lusikalla muumipiparit täyteen pinkkiä ja valkoista sokeria. Todellisia terveysmuumeja meidän parvekkeella siis kylmettymässä…